| |
Kaakonkulman kansainvälistyvät kylät ?hanke eli verkostoituminen Viroon
Kehittämisyhdistys Sepra ry:n oma kansainvälinen hanke alkoi vuoden 2004 alussa.
Yhteistyökumppanina on virolainen Kodukant, www.kodukant.ee joka on Viron kylien ja pienten kaupunkien yhteenliittymä. Yhteistyöalueina ovat Ida- ja Lääne-Virumaa.
Tallinnasta itään ? mitä siellä on?
Pietarin
maantie halkoo niin peltomaisemia kuin metsiäkin, pikku kyliä ja hieman
suurempia kaupunkeja. Ollaan Virumaalla, siinä Viron maakunnassa, jonka
mukaan suomalaiset ovat nimenneet koko valtion.
Viron
pohjoisrannikon asukkaat kävivät vuosisatojen ajan ns. sepra-kauppaa
lahden yli suomalaisten talonpoikien kanssa. Suomalaiset myivät
naapureille suolasilakkaa, virolaiset maksoivat ostoksensa viljalla ja
myöhemmin Suomen kieltolain aikaan viinalla.
Ida-Virumaa (Itä-Virumaa):
Ida-Virumaa
sijaitsee Koillis-Virossa, Suomenlahden ja Peipsi-järven sekä
Länsi-Virumaan ja Venäjän välissä ja sen pinta-ala on 3364
neliökilometriä. Asukkaita on noin 203 000, joista vain noin 18%
vironkielisiä.
Maakunnassa
on seitsemän kaupunkia: Jõhvi, Kiviõli, Kohtla-Järve, Narva,
Narva-Jõesuu, Püssi ja Sillamäe ja 16 kuntaa: Alajõe, Aseri, Avinurme,
Iisaku, Illuka, Jõhvi vald, Kohtla, Kohtla-Nõmme, Lohusuu, Lüganuse,
Maidla, Mäetaguse, Sonda, Toila, Tudulinna ja Vaivara.
Maakuntakeskus
on Jõhvi. Alueen suurin ja merkittävin kaupunki on kuitenkin Venäjän
rajalla sijaitseva historiallinen Narvan kaupunki.
Johtuen
runsaista luonnonvaraesiintymistä (palavakivi, fosforiitti,
rakennushiekka, kalkkikivi, sinisavi), on Ida-Virumaa Viron merkittävin
teollisuusalue. Palavankiven kaivamisen seurauksena maisemaa
luonnehtivat nk. tuhkavuoret, joista tunnetuimmat sijaitsevat
Kohtla-Järvellä ja Kiviõlissä.
Alueen
tärkeimpiä elinkeinoja ovat palavankiven louhinta ja jalostus,
sähköntuotanto, metalli-, elektroniikka-, keramiikka-, kemian-,
puunjalostus-, huonekalu-, rakennusaine-, tekstiili- ja
vaateteollisuus, matkailu ja palvelualat
Luonnolle
on tyypillistä vaihtelevat maisemat, jotka koostuvat Pohjois-Viron
ranta-alangosta, Koillis-Viron ylängöstä ja Alutagusen metsäalueesta,
syvät jokilaaksot, kauniit hiekkarannat (Narva-Jõesuu) ja laajat
metsäalueet. Pisimmät joet ovat Narva-joki, Purtse ja Pyhäjoki ja
maakunnassa on noin 40 järveä sekä suoalueita.
Nähtävyyksistä
tärkeimpiä ovat Ontikan rantatörmä (56 metriä merenpinnasta),
luonnonsuojelualueet (Kurtna, Saka-Ontika-Toila), Kuremäen
nunnaluostari, palavakivimuseo (Kohtla-Järve), Jõhvin kirkko
(1300-luku), Viron korkein putous (Valaste, 24 m), Purtsen linnoitus
(1500-luku), Hermannin linna (Narva), Narva-Jõesuun ranta (12 km
pitkä), useita kartanoita puistoineen (Ontika, Illuka, Maidla,
Kukruse), äskettäin restauroitu Mäetagusen kartano
Lääne-Virumaa (Länsi-Virumaa):
Lääne-Virumaan
pinta-ala 3463 neliökilometriä ja asukkaita on runsaat 75 000.
Maakunnassa on neljä kaupunkia: Kunda, Rakvere, Tamsalu ja Tapa sekä 14
kuntaa: Avanduse, Haljala, Kadrina, Laekvere, Rakke, Rakvere vald,
Rägavere, Saksi, Sõmeru, Tamsalu vald, Vihula, Vinni, Viru-Nigula ja
Väike-Maarja. Maakuntakeskus on Rakveren kaupunki.
Maakunnan pinta-alasta on metsää 47,7 % ja soita 13 %., Alueella on myös kolme valtakunnallista luonnonsuojelualuetta.
Nähtävyyksistä
tunnetuimpia ovat Lahemaan kansallispuisto, Neerutin
luonnonsuojelualue, useita kauniit kartanot puistoineen (Sagadi,
Palmse, Vihula, Muuga, Rägavere), Viitnan kestikievari (ainutlaatuinen
1700-luvun kievariarkkitehtuurin esimerkki Virossa), Rakveren
vanhakaupunki sekä Porkunin kalkkikivimuseo
Elinkeinot:
sementtiteollisuus, metsäteollisuus ja puunjalostus, lihanjalostus,
tekstiiliteollisuus, alkoholi- ja panimoteollisuus, matkailu sekä
palvelualat.
Olemme kokoamassa myös Sepran Viro-verkostoa. Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä
tuija.laukka@seprat.net
Linkkivinkkejä:
www.viroweb.com
www.estemb.fi (Viron suurlähetystö)
www.hot.ee
www.visitestonia.com (matkailijalle)
www.tuglas.fi (paljon tietoa mm. kielestä, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta)
www.svyl.net (Suomen Viro-yhdistysten liitto)
www.seky.fi (Suomalais-eestiläinen kauppayhdistys)
www.riik.ee (Viron valtio)
www.soomelaht.net (Aaltojen Yhteys ?projekti)
|
|